Kaikilla perheillä on historiansa, toisilla valoisampi, toisilla synkempi. Sillä mille perhe päällepäin näyttää ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä se oikeasti on. Ainakaan välttämättä.
Ihmiset kokevat hyvin usein olevansa yksin omien tai läheisten ongelmien kanssa. Kuitenkin kun perheen sisäisistä ongelmista tuli käveripiirissäni puhe, kahdella kolmesta oli perheen sisällä isojakin ongelmia. Oli lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttöä, masennusta ja muuta yhtä vaikeaa. Olen huomannut, että pahinta on kun näkee että läheisellä ihmisellä on vaikeaa, mutta ei ole keinoja lievittää toisen tuskaa. Toisena vaikeana asiana on katsoa vierestä kun ihminen tekee pahaa itselleen tahallaan.
Perheväkivalta on surullisen yleistä. Ilmeisesti n. 40% suomalaisista lapsista ja nuorista on kokenut perheväkivaltaa. Välillä unohdetaan että ei pelkästään jompikumpi vanhemmista voi olla väkivaltainen, vaan että sisarus tai joku perhetuttu, josta ei noin vain pääse eroon, voi olla se pahin hakkaaja. Puhumattakaan, jos nuoruusiän seurustelukumppani on väkivaltainen. Eniten kuitenkin vahinkoa aiheutuu, jos väkivaltainen on uhrille (uhri on väärä sana, mutta en keksi parempaakaan) hyvin läheinen ja rakas. Ristiriita kiintymyksen sekä luottamuksen ja pelon sekä epäluottamuksen välillä on kestämätön.
Väkivallan kohteeksi joutuneen pitäisi kuitenkin AINA muistaa, ettei väkivalta ole hänen syytään, ei vaikka siihen olisi provosoinut. Eihän provosointi asiaa tietenkään auta, mutta väkivalta on hyväksyttävää ainoastaan itsepuolustuksessa, ja ainoastaan rajallisesti siinäkin. Joskus ei edes tarvitse tehdä juuri mitään provosoidakseen jonkun toimimaan väkivaltaisesti.
Jorma-Petterillä on kokemusta vanhemmasta sisaruksesta (Jeppe-Manteli), joka suuttuessaan, vaikka pikku-asiasta, saattoi alkaa lyömään, ja etenkin haukkumaan. Vanhemmat eivät kyenneet estämään Jeppe-Mantelia aina, eiväthän he pystyneet olemaan aina paikalla, tai aina eristämään Jorma-Petteriä ja Jeppe-Mantelia toisistaan. Aluksi Jorma-Petteri löi takaisin (alle 10v.), mutta lopetti, kun huomasi takaisin lyömisen vain kiihdyttävän Jeppe-Mantelin lyömään kahta kovemmin. Ja Jeppe-Manteli ei koskaan lopettanut lyömistä ensin. Vanhemmat myös sanoivat epäsuorasti Jorma-Petterille, ettei väkivallasta saisi puhua kenellekään.
Kun Jorma-Petteri tuli teini-ikään, alkoi väkivaltainen lapsuus nostaa päätään. Tuskastuessaan Jorma-Petteri suorastaan halusi satuttaa ärsytyksen kohdetta, vaikka tiesi sen oleva väärin ja tunsi itsensä kamalaksi ihmiseksi, vaikka ei olisi purkanut aggressiotaan väkivaltaisesti. Lopulta vastustettuaan mielihalua lyödä ja satuttaa, Jorma-Petteri pääsi eroon tästä mielihalusta. Huonoina hetkinään Jorma-Petteri näkee edelleen Jeppe-Mantelin piirteitä kasvoissaan ja käsissään, ja inhoaa sitä. Asiaa ei paranna kavereiden kommentit sisarusten samannäköisyydestä. Jorma-Petteri ei ole vieläkään pystynyt puhumaan näistä vaikeista asioista lähes kellekään.
Väkivaltaisuudesta voi päästä eroon. Osa pääsee siitä yksin, mutta uskoisin että Jorma-Petteri on tässä asiassa vähemmistöä. Kaikki eivät myöskään välttämättä tunnista tätä tunnetta tietoisesti, minkä seurauksena on, että siitä on mahdotonta päästä yksin eroon. Siihen voi kuitenkin hakea apua, esim. terveydenhuollosta. Pitää myös muistaa että tunteita saa olla, vaikka väkivaltaisiakin, kunhan ei anna niiden sanella miten toimii. Teot ratkaisevat!
Sanallinen ja muu henkinen väkivalta on taas tavallaan samankaltainen, tavallaan täysin erilainen väkivallan muoto fyysiseen väkivalteen verraten. Mutta siitä ehkäpä toisessa postauksessa. Muuten tulee kilometrien mittainen postaus.
Alkoholi ja huumeet yms. eivät ole ainoita syitä perheväkivältaan ja muuhun väkivaltaan, joskaan niiden osuus tuskin on kovin pienikään. Huumeiden käytössä mukana tulee myös lieveilmiöitä (tai miksi niitä nyt kutsutaan), joista voi aina välillä lukea lehdestä (monesti Siwa- ja R-kioski -ryöstäjillä on tämänlaatuinen rahapula, velkojat voivat tulla kirveen kanssa oven läpi, seksikauppa kukoistaa, yms...).
Olisi tärkeää että näistä asioista voisi puhua jollekin suoraan. Sellaiselle ihmiselle mieluiten, joka ei vain ole utelias vaan yrittää jotenkin myötäelää - ei kuitenkaan sääliä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti