Naamapuoli

Ajattelin näin kevään korvalla harrastaa vähän naamajumppaa, ja kenties silmäjumppaakin.

Naamani, kuten ilmeisesti useiden muidenkin, on toispuoleinen, eli kasvojen vasemman puolen lihakset ovat paremmat kuin oikealla. Siitä tämä (mielestäni) ärsyttävä vino hymy (ei ehkä kuitenkaan niin vino kuin kuvassa 1 :D). Jos naamat olisivat vähemmän korostetut, niin mielentilojen eron näkisi ehkä paremmin

Ilmeisesti oikeakätiset näkevät yleensä oikeanpuoleiset kasvot hymyilevämpänä ja vasemmanpuoleiset surumielisempänä. Niinkuin minäkin, ainakin kun pikaisesti vilkaisee. Meikäläisen hymy taitaa olla ikävä kyllä ennemminkin tuo vasemmanpuoleinen.... Siispä kasvojumppaa kehiin!

Edellistä videota kannattaa kelata sellaiset 50 sekuntia alusta (siinä on turhia lätinöitä).

Edellistä videota kannatta kelata 54 sekuntia alusta.

Silmäjumppaa kannattaa harrastaa pääsykokeiden ja kirjoitusten aikaan ihan siksi, että lukemisessa ja tietokoneella olemisessa silmät väsyy, ja katseen kohdentaminen väsyneillä silmillä on vaikeampaa. Silmäjumppa saattaa auttaa :)

Silmäjumppa-harjoitukset löysin TÄÄLTÄ

Nyt voi väliaikaisesti romahtaa ;D

Noniin, nyt kaikki yo-kokeet on varmasti ohi (paitsi saamen kieli?), ja kaiken minkä on oppinut viimeisen kahdentoista vuoden aikana voi unohtaa. Nyt pikainen akuujen lataus ja mars kohti pääsykokeita. Kuolleena on aikaa nukkua, eikös se niin mene?

Osa teistä tirpoista lähtee valmennuskursseille, niin kuin minäkin. Viime vuonna kieltäydyin menemästä, sillä ensinnäkin en jaksanut yo-koe pläsäytyksen jälkeen (kirjoitin kaikki viisi ainettani samalla kerralla keväällä), ja toiseksi, se oli (ja on edelleen) aikamoista riistoa rahan puolesta. Nyt yhtä välivuotta ahdistuneempana päätin kaikesta rahanmenosta huolimatta lähteä moukaroimaan aivojani valmennuskurssin hyödylliseen ruuvipenkkiin.On ainakin joku joka potkii persauksille, jos alkaa laiskottaa liikaa. Muistakaa että varjovalmennusta on olemassa!

Tämän kerran tsemppi-biisinä on LIIKKUU

Elvytys

Elvytystä käydään läpi kouluissa jonkin verran, muttei mielestäni riittävästi. En usko että pystyisin kovin helposti elvyttämään ketään.

Toinen kynnys elvyttämiseen - tai ylipäätään auttamiseen jos toinen on kanveesissa - on se, että monet ihmiset joita olen nähnyt tuolla ulkona makaamassa (ojassa) ovat aika juoppojen näköisiä. Tai sen näköisiä että sieltä pikku-juoppo-Jorma-Petterin kätösestä saattaa löytyä vaikkapa puukko taikka rikkoontunut lasipullo. Tekee hirveästi mieli auttaa, jos saattaa saada puukosta. Tietenkin se on aika epätodennäköistä, mutta silti. Ja jos sitten juoppo-Jorma-Petterin takia soittaa 112:teen, ja pitäisi sitten alkaa vaikka suusta-suuhun elvytystä tekemään, niin pakko sanoa, lyhyellä tähtäimellä en mieluiten auttaisi kyseisessä tilanteessa ollenkaan. Pääsisi huomattavasti helpommalla. Onneksi nyt on kuitenkin yleisemmässä siviili-elvytyksessä käytössä pelkkä painelu-elvytys (niin Suomessa kuin ilmeisesti muuallakin):

Kuitenkin jos kyse olisi minusta tai läheisestäni, olisi todella hyvä, että joku pysähtyisi auttamaan. Siksi itsekkyyteni on vielä typerämpää ja ... no, itsekästä. Ajattelen kuitenkin, että jos ihminen huomaa jonkin epäkohdan, jolle hän voi tehdä jotain, on vastuutonta, moraalitonta ja alhaista olla tekemättä sille mitään. Esimerkiksi että jotakuta Jorma-Petteriä kohdellaan rasistisesti ja toinen Jorma-Petteri kävelee vain ohi. "Välinpitämättömyys on maailman syöpä."

Ja kun päästiin hippi-meininkiin:

Tsemppitsemppitsemppii

Huomaan että meikäläisellä tämä helmikuun loppu ja maaliskuu on masentavinta aikaa näin välivuotena (ja lukulomalla). Yo:t eivät vielä ole kunnolla alkaneet, mutta tuntuu ettei sitä juurikaan ehdi lukea. Lisäksi lumet sulahtavat tai ovat jo sulaneet ja taivaalta sataa vaihtelevasti vettä ja räntää.

Pääsykokeiden osalta taas osa materiaalista on julkaistu ja osa julkaistaan lähiviikkoina. Paniikki alkaa pudota kokonaisuudessaan päälle: mitä jos en ole riittävän hyvä?
Järkevää olisi kuitenkin muotoilla kysymys: Mitä jos en osaa riittävästi?-muotoon. Potkikaa itseänne persuuksille ja tehkää niitä töitä! Minua auttaa, jos kuvittelen tulevaa yliopistoelämää valitsemassani opiskelupaikassa. Se motivoi kummasti.

Kuningasidean biisi, jota ei ainakaan vielä ole levytetty (sitä odotellessa... :))

Masennus ja syömishäiriöt

Muutinpas tässä vähäksi aikaa omilleni. Ah tätä rauhaa ja pyykinpesun tuskaa! Oma rauha on kyllä ihan jees. Jaksais vaan sitä ruokaa tehdä... :D Meni vähän polun vierestä, joten asiaan:

Nuoret ovat suuren elämänmuutoksen edessä kun lähtevät opiskelemaan ja/tai muuttavat pois kotoa, oli se sitten 15-16-vuotiaana tai vasta kahdenkympin paremmalla puolella. kun monet muutokset tulevat samaan aikaan, on erityisen suuri riski erilaisille mielenterveysongelmille, syrjäytymiselle ja myös ihan muuten vaan terveysongelmille. Pitäkää siis itsestänne ja kavereistanne huolta! Näistä linkeistä voi testailla masennuksen/alakulon oireitaan sekä syömishäiriöiden oireita:

Mieliala - Päihdelinkki
Depression-test
Eating disorder -test

Sekä masennus että syömishäiriöt pitäisi ottaa vakavasti. 

Erään Jorma-Petterin toinen vanhempi nauroi syömishäiriöille tajuamatta, että Jorma-Petterillä oli sellainen. Kyseinen vanhempi ei tajunnut, että syömishäiriö on sairaus siinä missä flunssakin - paitsi että flunssa harvemmin tappaa Suomessa. Niinpä Jorma-Petteri halusi vielä vähemmän kertoa asiasta vanhemmilleen. Lisäksi hän tajusi oireilunsa kunnolla vain alkuvaiheessa. Kun syömishäiriö oli ottanut paremman aseman Jorma-Petterin elämässä, hän alkoi epäilemään sairaudensa olevan varsin llievä. Myöhemmin Jorma-Petteri on tajunnut tilansa vakavuuden.

Masennus ei sekään ole helppo. Kysymys kuuluu onko teini-iässä itsetuhoiset ajatukset normaaleja? En ole varma, mutta hyvin monella tuntuu niitä olleen 13-17-vuotiaana. Niistäkään ei puhuta suoraan, ja niihin on vaikea suhtautua ulkopuolisena. Mikä olisi oikea tapa auttaa? Pelkkä kuuntelu vai ratkaisujen tarjoaminen? Niihinkään ei taida olla yksiselitteistä ja yhtä ainoaa ratkaisua: vähintään niin monta ratkaisua kuin ihmistäkin. Masennukseen kuuluu niin paljon muutakin kuin itsetuhoisia ajatuksia yms. oireita. Sen oireet ovat kuitenkin hankalasti tunnistettavissa nimenomaan masennuksen oiireiksi: kaikilla on joskus ollut unettomuutta, päänsärkyä, jne.

Mielenkiintoisinta on, että yllättävän moni tuntuu pitävän syömishäiriötä ja masennusta sairastavan henkilön omana vikana. Syömishäiriöistä myös ajatellaan, että ne ovat nykyajan yhteiskunnan tuottama sairaus. Väärin: syömishäiriöitä on ollut kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa, myös niissä kuttuureissa, jotka eivät ole olleet kosketuksissa malli-ihanteen. suoritus, nuoruus ja kauneuskeskeisen länsimaisen kulttuurin kanssa. Tietenkään yhteiskunta ei auta asiaa tyrkyttämällä langanlaihaa kehon ihannekuvaa. Tämänhetkinen nykyaikainen kulttuuri vain korostaa syömishäiriön merkitystä. Myöskään aina ei syömishäiriössä ole kyse pohjimmiltaan siitä, että sairastumut haluaisi olla "kaunis". Kyse voi olla kontrollin tarpeesta ja erityisesti kyse on aina ihmisen vääristyneestä käsityksestä ruokaan ja liikuntaan. Syömishäiriö voi alkaa mys korostuneesta tarpeesta syödä terveellisesti. Sitten kun katsoo mainoksia ja iltalehtien otsikoita etenkin kesän lähestyessä, huomaa että ihmisiä suorastaan ajetaan tarkastelemaan vatsamakkaroitaan (oli niitä tahi ei), lautasmalliaan (Voi on hyvästä - eikun voi on pahasta. Ehei, öliiviöljyä sen olla pitää!), liikkumistottumuksiaan (Älä laiskottele - osallistu maratoniin!) ja sitä voisiko vielä juosta salille tehotreeniin ennen kesän alkua.

Sen lisäksi että ihannoidaan laihuutta etenkin naisilla, ihannoidaan miehillä lihaksia. Sanoisin ettei sekään ole erityisen tervettä... Ranskassa kiellettiin liian laihat mallit tänä vuonna, mutta miesmallien ulkonäkökriteereihin ei ole puututtu. Sen lisäksi että miehille/pojille kasataan ulkonäköpaineita, heidän ei oikeastaan ole vieläkään kovin hyväksyttävää laittautua tai hoitaa hoitamalla ulkonäköään. Toisaalta miesten kauneudenhoitotuotteiden määrä on noussut viimevuosien aikana muistaakseni 70%lla.

Sitten on olemassa  vielä nämä plusko'on (nais)mallit. Ensinnäkin, nämä plussa mallit eivät ole sen realistisempia kuin laihat pitkät mallitkaan. Jos naisille väittää että tässä olisi nyt oikeasti se normaali vartalo, eikä henkilö sovi siihenkään, niin mikä on lopputulos? Plussamalleilla on sekä pers- että rintavarustusta mukavasti, eikä varsinaisia vatsamakkaroita ollenkaan, vaan vähän leveämpi keskivartalo. Lisäksi plussako'on miesmalleja ei käsittääkseni ole olemassa. Sitten toisena heräää kysymys, että missä määrin on hyvä ihannoida pulsekempia malleja? Keskivatalonlihavuus ei oikeasti ole terveellistä. Toisaalta pulskemmanpuoleisten ihmisten ei tulisi joutua miettimään että olenko tarpeeksi hyvä (yms.) vaan että olenko tarpeeksi terve. Mikä olisi siis hyvä ratkaisu malli-kiistaan? En tiedä. Ehkä se, että malleiksi otettaisiin monen kokoisia ja näköisiä ihmisiä, joille juuri heidän päällään olevat vaatteet sopivat. Ei sillälailla, että ihmisen pitäisi sopia vaatteille. Se alkaa olla jo sairasta.

Masennuksesta taas on ajateltu että "mitäs on masentunut". Juuri näin... Totta kai ihmisellä itselläänkin on jonkin verran vastuuta, mutta masentuneella ihmisellä ei ole keinoja piristää itseään, kun tuntuu ettei mitään jaksaisi eikä mikään sitten kuitenkaan auttaisi. Masentuneisuus ei ole laiskuutta, tai sitä että ei haluaisi asioiden luistavan hyvin. Toipumisprosessia voisi (kenties) kuvata sillä, että eihän murtuneen jalankaan kanssa lähdetä juoksemaan. Ensin lun pitää luutua uudestaan, jonka jälkeen voidaan vasta rauhallisesti aloittaa kuntoutus. Kuntoutuksen loputtuakin jalka ei ole enää täsin entisellään, vaikkakin varsin käyttökelpionen ja toimintakykyinen.

Lopuksi: Päätin siis lisätä tähän kirjoitukseen hieman asiaa, sillä minusta tuntui, että tarkoitukseni ei ihan täyttynyt tämän tekstin osalta aikaisemmin. Tekstini oli hajanainen ja siitä puuttui paljon, mutta toivottavasti nyt olen osannut korjata tilanteen :)