Nuoret ovat suuren elämänmuutoksen edessä kun lähtevät opiskelemaan ja/tai muuttavat pois kotoa, oli se sitten 15-16-vuotiaana tai vasta kahdenkympin paremmalla puolella. kun monet muutokset tulevat samaan aikaan, on erityisen suuri riski erilaisille mielenterveysongelmille, syrjäytymiselle ja myös ihan muuten vaan terveysongelmille. Pitäkää siis itsestänne ja kavereistanne huolta! Näistä linkeistä voi testailla masennuksen/alakulon oireitaan sekä syömishäiriöiden oireita:
Mieliala - Päihdelinkki
Depression-test
Eating disorder -test
Sekä masennus että syömishäiriöt pitäisi ottaa vakavasti.
Erään Jorma-Petterin toinen vanhempi nauroi syömishäiriöille tajuamatta, että Jorma-Petterillä oli sellainen. Kyseinen vanhempi ei tajunnut, että syömishäiriö on sairaus siinä missä flunssakin - paitsi että flunssa harvemmin tappaa Suomessa. Niinpä Jorma-Petteri halusi vielä vähemmän kertoa asiasta vanhemmilleen. Lisäksi hän tajusi oireilunsa kunnolla vain alkuvaiheessa. Kun syömishäiriö oli ottanut paremman aseman Jorma-Petterin elämässä, hän alkoi epäilemään sairaudensa olevan varsin llievä. Myöhemmin Jorma-Petteri on tajunnut tilansa vakavuuden.
Masennus ei sekään ole helppo. Kysymys kuuluu onko teini-iässä itsetuhoiset ajatukset normaaleja? En ole varma, mutta hyvin monella tuntuu niitä olleen 13-17-vuotiaana. Niistäkään ei puhuta suoraan, ja niihin on vaikea suhtautua ulkopuolisena. Mikä olisi oikea tapa auttaa? Pelkkä kuuntelu vai ratkaisujen tarjoaminen? Niihinkään ei taida olla yksiselitteistä ja yhtä ainoaa ratkaisua: vähintään niin monta ratkaisua kuin ihmistäkin. Masennukseen kuuluu niin paljon muutakin kuin itsetuhoisia ajatuksia yms. oireita. Sen oireet ovat kuitenkin hankalasti tunnistettavissa nimenomaan masennuksen oiireiksi: kaikilla on joskus ollut unettomuutta, päänsärkyä, jne.
Mielenkiintoisinta on, että yllättävän moni tuntuu pitävän syömishäiriötä ja masennusta sairastavan henkilön omana vikana. Syömishäiriöistä myös ajatellaan, että ne ovat nykyajan yhteiskunnan tuottama sairaus. Väärin: syömishäiriöitä on ollut kaikkina aikoina kaikissa kulttuureissa, myös niissä kuttuureissa, jotka eivät ole olleet kosketuksissa malli-ihanteen. suoritus, nuoruus ja kauneuskeskeisen länsimaisen kulttuurin kanssa. Tietenkään yhteiskunta ei auta asiaa tyrkyttämällä langanlaihaa kehon ihannekuvaa. Tämänhetkinen nykyaikainen kulttuuri vain korostaa syömishäiriön merkitystä. Myöskään aina ei syömishäiriössä ole kyse pohjimmiltaan siitä, että sairastumut haluaisi olla "kaunis". Kyse voi olla kontrollin tarpeesta ja erityisesti kyse on aina ihmisen vääristyneestä käsityksestä ruokaan ja liikuntaan. Syömishäiriö voi alkaa mys korostuneesta tarpeesta syödä terveellisesti. Sitten kun katsoo mainoksia ja iltalehtien otsikoita etenkin kesän lähestyessä, huomaa että ihmisiä suorastaan ajetaan tarkastelemaan vatsamakkaroitaan (oli niitä tahi ei), lautasmalliaan (Voi on hyvästä - eikun voi on pahasta. Ehei, öliiviöljyä sen olla pitää!), liikkumistottumuksiaan (Älä laiskottele - osallistu maratoniin!) ja sitä voisiko vielä juosta salille tehotreeniin ennen kesän alkua.
Sen lisäksi että ihannoidaan laihuutta etenkin naisilla, ihannoidaan miehillä lihaksia. Sanoisin ettei sekään ole erityisen tervettä... Ranskassa kiellettiin liian laihat mallit tänä vuonna, mutta miesmallien ulkonäkökriteereihin ei ole puututtu. Sen lisäksi että miehille/pojille kasataan ulkonäköpaineita, heidän ei oikeastaan ole vieläkään kovin hyväksyttävää laittautua tai hoitaa hoitamalla ulkonäköään. Toisaalta miesten kauneudenhoitotuotteiden määrä on noussut viimevuosien aikana muistaakseni 70%lla.
Sitten on olemassa vielä nämä plusko'on (nais)mallit. Ensinnäkin, nämä plussa mallit eivät ole sen realistisempia kuin laihat pitkät mallitkaan. Jos naisille väittää että tässä olisi nyt oikeasti se normaali vartalo, eikä henkilö sovi siihenkään, niin mikä on lopputulos? Plussamalleilla on sekä pers- että rintavarustusta mukavasti, eikä varsinaisia vatsamakkaroita ollenkaan, vaan vähän leveämpi keskivartalo. Lisäksi plussako'on miesmalleja ei käsittääkseni ole olemassa. Sitten toisena heräää kysymys, että missä määrin on hyvä ihannoida pulsekempia malleja? Keskivatalonlihavuus ei oikeasti ole terveellistä. Toisaalta pulskemmanpuoleisten ihmisten ei tulisi joutua miettimään että olenko tarpeeksi hyvä (yms.) vaan että olenko tarpeeksi terve. Mikä olisi siis hyvä ratkaisu malli-kiistaan? En tiedä. Ehkä se, että malleiksi otettaisiin monen kokoisia ja näköisiä ihmisiä, joille juuri heidän päällään olevat vaatteet sopivat. Ei sillälailla, että ihmisen pitäisi sopia vaatteille. Se alkaa olla jo sairasta.
Masennuksesta taas on ajateltu että "mitäs on masentunut". Juuri näin... Totta kai ihmisellä itselläänkin on jonkin verran vastuuta, mutta masentuneella ihmisellä ei ole keinoja piristää itseään, kun tuntuu ettei mitään jaksaisi eikä mikään sitten kuitenkaan auttaisi. Masentuneisuus ei ole laiskuutta, tai sitä että ei haluaisi asioiden luistavan hyvin. Toipumisprosessia voisi (kenties) kuvata sillä, että eihän murtuneen jalankaan kanssa lähdetä juoksemaan. Ensin lun pitää luutua uudestaan, jonka jälkeen voidaan vasta rauhallisesti aloittaa kuntoutus. Kuntoutuksen loputtuakin jalka ei ole enää täsin entisellään, vaikkakin varsin käyttökelpionen ja toimintakykyinen.
Lopuksi: Päätin siis lisätä tähän kirjoitukseen hieman asiaa, sillä minusta tuntui, että tarkoitukseni ei ihan täyttynyt tämän tekstin osalta aikaisemmin. Tekstini oli hajanainen ja siitä puuttui paljon, mutta toivottavasti nyt olen osannut korjata tilanteen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti